Ensimmäisen PM-päivän saalis

20170812_4MG_3372

Hanna-Lena Väätäjä teki lauantain aikana useita hyviä ratoja. (Kuva: Jukka Pätynen/Koirakuvat)

Agilityn PM-kilpailujen ensimmäinen päivä on takana. Suomen joukkue teki useita upeita suorituksia. Niitä läheltä piti -kokemuksiakin kertyi taas.

Maksien hyppyradalla Tuulia Liuhto ja Pirtu juoksivat hienosti kakkosiksi. Maksien agilityradalla puolestaan Pasi Kangas ja Wiu sijoittuivat toisiksi. Agiradan kymppikärkeen mahtui kuusi suomalaista.

Kunniakierrokselle pääsivät tänään myös Taina Airaksinen ja Tuua, jotka olivat kolmansia medien agilityradalla.

Huomenna on finaalien aika, ja ehkä kovimmat odotukset kohdistuvat medien joukkuekilpailuun, johon Suomi starttaa piikkipaikalta. Jokuueessa ovat Jade Erkko ja Esso, Sanni Kariniemi ja Goa sekä Stig, Jonna Keskitalo ja Kuura sekä Elisa Nuutinen ja Kiki.

Finaalit käydään käännetyssä lähtöjärjestyksessä. Minien yksilökisassa Hanna-Lena Väätäjä ja Wilma starttaavat kuudenneksi viimeisinä. Medien yksilökisassa Taina Airaksinen ja Tuua ovat ensimmäisen päivän jälkeen kakkosina.

Makseissa Kim Kurkinen ja Zorro ovat yhteistulosten kakkossijalla ennen finaalirataa. Santtu Stenberg ja Rai Rai neljänsinä sekä Sari Vähäniitty ja Uri viidensinä. Kutkuttava finaali tulossa!

Tänään tuplanollaan yksilökilpailussa pystyivät minien kahdeksan parasta, medien viisi parasta ja maksien kuusi parasta.

Sunnuntain korkkaavat joukkuekilpailun finaaliradat. Minien agilityrata alkaa arvoidun aikataulun mukaan kello 8 paikallista aikaa eli Suomen aikaa yhdeksältä.

Finaalien lähtölistat löydät täältä. Samalle sivulle päivittyy tuloksiakin päivän mittaan.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s