”Nämä kilpailut elävät mukanani loppuelämän”

EOJ_Jarkko

Joukkueenjohtaja Jarkko Palm työssään.

Olin kyllä edellisillan partyissä saanut täytetyn patongin hotkittua sisääni, jolloin pahin nälkä edellisiltana poistui. Yhden erittäin ystävällisen vanhemman huomattua, että partypatonki ei välttämättä sitten maistunutkaan sain vielä toisenkin.

Joukkueemme olikin sisäisesti vahva. Se ei ehkä näkynyt päälle päin, mutta nämä nuoret pitivät tiukasti yhtä. He hitsautuivat toisiinsa. Vanhat kaveruussuhteet saivat uusia ulottuvuuksia, kun uusia kasvoja ilmestyi. Ei sen puoleen, nämä kaverukset tietenkin jo tunsivat toisensa kisakentiltä ja Koiramestari-kilpailusta. Joukkueemme vahvuus oli sisäisissä liitoksissa.

Seitsemän mitalia. Se oli kilpailun lopputulos Suomen osalta.

Joukkueilta, yksittäiset hyppyradat, yhteiskilpailujen lopputulokset: näistä tuli mitaleita. Hienoa oli, että mitalit jakaantuivat mineille, medeille ja makseille.

Sunnuntai eli kisojen viimeinen päivä oli helpoin. Kaikki tiesivät miten toimin ja mitkä olivat parhaat osa-alueeni. Minä puolestani tiesin, millaisia persoonia minulla oli johdettavana. Kannattaako ottaa huomioon mitäkin käyttäytymisen piirrettä yms. Se oli helppoa.

Ikävää oli odottelu. Käännetyssä järjestyksessä käydyssä kilpailussa oman joukkueen koirakoiden välillä saattoi olla jopa viisikymmentä koirakkoa. Yksilöt kisattiin ensin lasten osalta, sitten junioreiden osalta. Lopputuloksena oli nopeassa tahdissa etenevä kilpailu ja hyvää vaihtelua monentasoisten taistelijoiden välillä.

Hyviä tuloksia, suuria tunteita, mahtavaa urheilujuhlan tuntua.

Nyt olen Wienissä. Kello on puolen yön tienoilla, ja olen jättänyt Slovakian taakseni. Nämä kilpailut kuitenkin elävät loppuelämäni mukanani. Kiitos juniorit 2016!

Päätän raporttini tähän.

Jarkko, joukkueenjohtaja

 

Tässä vielä Minna Viitasen kuvia kisapaikalta!

EOJ palkinnot

EOJ kivaa

EOJ-tiimiä

EOJ_haukotusEOJ3

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s